|
Auli Muurinen-Kitula on syntynyt Turun saaristossa Kakskerrassa 1948.
Taideopinnot hän aloitti 1976 Turun työväenopistossa, opettajanaan Reijo
Koskela. Muutettuaan Helsinkiin hän jatkoi öljyvärimaalausta Helsingin
työväenopiston Taidekeskuksessa Airi Salosmaan oppilaana. Samaan aikaan
Muurinen-Kitula perusti työpaikalleen erittäin aktiivisen taidepiirin, joka
toimi lähes 10 vuotta. Ensimmäisenä opettajana toimi Marita Herlevi, jota
seurasivat mm. Jussi Pakkanen ja Petri Hytönen. Akvarellimaalauksessa
taiteilija Tapani Kiippa - Aulin esikuva jo Turun ja Naantalin ajoilta -
on ollut tärkeä kannustaja ja opettaja.
Auli Muurinen-Kitula on ennen kaikkea maisemakuvaaja, mutta hän maalaa myös
kukkia, asetelmia ja henkilökuvia. Hänen töitään on ollut esillä
valtakunnallisissa Op-henkilökuntakerhon yhteisnäyttelyissä Helsingissä,
Turussa, Tampereella, Porissa, Raumalla, Seinäjoella, Oulussa,
Savonlinnassa, Mikkelissä, Vaasassa, Valkeakoskella, Varkaudessa ja
Heinävedellä. Näistä kilpailuista hän on saanut useita palkintoja ja
kunniamainintoja. Akvarellitaiteen yhdistyksen vuosinäyttelyyn "Minun
Helsinkini" Sanomatalossa vuonna 2006 Muurinen-Kitula osallistui teoksellaan
"Kesäinen keskuspuisto".
"Elämäni poluilta" -näyttelyn herkillä, usvaisilla töillään Muurinen-Kitula
kuvaa synnyinseutuaan, jatkaen matkaa paikkoihin, jotka ovat muuttaneet
hänen polkuaan tai muuten olleet tärkeitä elämän tiennäyttäjiä.
Jäsenyydet
- Suomen Taideyhdistys ry:n jäsen vuodesta 1986
- Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry:n jäsen vuodesta 2005
|